VESILAHDEN ELÄKELÄISKERHO. ry
1. syys, 2013
Hei! Se on sitten takanapäin taas yksi 2 vrk hotelissa matka joka tällä 'kertaa suuntautui Tallinnaan Linja-auto keräsi Pentin kuljettamana aamutuimaan matkustajat pysäkeiltä ja matkan varrelta. Väkeä oli auto melkein täysi ja juttu luisti. Menomatkalla poikettiin Linnatuuleen kahville ja tarpeille Sieltä jatkettuamme Helsikiä kohden niin Keimolasta alkoi ruuhka joka kesti kehä 1 asti ajelimme kävelyvauhtia onneksi oli aikaa runsaasti jotta kerkisimme satamaan ajoissa.Bussi seurasi mukana ja laivaan saapuessa meille oli varattu aamiainen jonka nautimme iloisessa seurassa.Maire oli tehnyt valtavasti matkan eteen töitä koska kaikki oli valmista hotelliin kirjautumista myöten PALJON KIITOKSIA MAIRELLE JA REIJOLLE.Ohjelma oli vapaamuotoista päivittäin Jokainen keksi ohjelman itse paitsi toisena paivänä oli kaupunkikierros jonka Pentti oli junaillut ja opas oli oikein hyvä JANICA KULLERKRUP kertoen tallinan historiikistä ja suoritettiin kiertoajelu noin 2 tuntia. Sen jälkeen olikin tuttu ohjelma mennä Superalkoon Sen jälkeen olikin laivan nousun aika ja paluumatka alkoi. Saavuttuamme Helsinkiin kaikki olivat nopesati autossa ja matka jatkui kotikonnulle. PALJON KIITOKSIA PENTILLE KOSKA TÄMÄ OLI JÄÄHYVÄISMATKA HÄNEN LOPETAESSA LINJA-AUTON AJON ter kotisivu